Julmaa rakkautta

Minä rakastin sitä miestä, vaikka se löi minua.Olin niin nuori ja pirun naivi kun me tavattiin, etten nähnyt sen valtavaa mustasukkaisuutta huonona puolena. Taisinpa oikein olla välillä mielissäänkin, kun se kysyi että mitä tuokin mies sua kattoo. Ookko jo ollu sen kanssa vai haluutko vasta mennä sen kanssa.

Sanojen ja kyselyjen jälkeen alkoi ensin läpsiminen, sitten töniminen ja mitä kauemmin liittomme kesti, sitä hurjemmin mies alkoi jaella nyrkiniskuja ja potkuja. Jos se mies ois ollu mun ensimmäinen, olisin kai luullu että semmonen käytös kuuluu asiaan ja alistunu, mutta onneks mulla oli terve suhde ennen sitä. Ihmeen kauan kuitenki kesti, ennen kun sain siitä erottua. Tekosyitä yhdessäolemiseen oli vaikka kuinka paljon; lapset tarttee isää, rahat riittää paremmin, en minä pärjää yksin, mitä ihmiset ajatteleekun oon jo kerran eronnu, en jaksa lähteä aloittamaan elämää taas kerran alusta jne jne

Nyt tajuan, että siitä kymmenestä vuodesta on jäänyt pahoja jälkiä. Luunmurtumat, mustelmat ja muut ovat arpeutuneet ja melkeinpä parantuneet, mutta sielu taitaa olla syvillä haavoilla. En ole kyennyt näinä parinakymmenenä vuotena kuin yhteen hyvään miesssuhteeseen ja viime vuosina minulla ei ole ollut edes halua yrittää olla kenenkään kanssa. Osaan rakastaa lapsiani ja lapsenlapsiani, mutta en ketään tuntematonta miestä. Jos joku mies osoittaa edes pieniä flirtin merkkejä, käyn kylmäksi ja tunnen melkeinpä inhoa. Luulin ennen että tämä käytös johtuu iästäni, mutta on siinä osasyynä menneisyyden julma rakkauskin.

Outoja ajatuksia lapsenpiialla, vai mitä? Aamulla teiniprinsesa kertoi tehneensä loput poikaystävänsä kanssa, koska poika käyttäytyi liian määräilevästi. Tyttö itki jouluaaton ja tappeli poikaystävän kanssa uudenvuodenyön ja tuumi, että elämä menee hukkaan jos kaveri vain aiheuttaa surua koko ajan. Jösses, kun minä ihailen sen likan järkevyyttä ja henkistä kypsyyttä ja olen niin tyytyväinen kun huomaan että sitä neitiä ei alisteta.

Pinna tiukalla

Voi helekutti kun tää lapsenpiikana olo ottaa välillä koville. Tänään työpäivä alkoi kello puolkaheksan ja olisi pitänyt loppua yhdeltä, jolloin minun piti päästä kampaajalle. Kävi taas niinkun ennenkin eli likka tuli vasta puolneljältä kotiin eikä sitä kovin pimeällä tehnyt mieli enää lähteä minnekkään. Vielä kertaakaan likka ei oo tullu ajoissa sillon kun mulla olis menoja. Tänään hommia jatkui taas kymmeneen saakka, ainoina pausseina pari koirankäyttöä ja puoli tuntia netillä. Saa nähdä, pääseekö tyttö huomenna ajoissa kotiin, vai onko mun menot taas toisella sijalla?

Lapset käy mulle, jos mahdollista, päivä päivältä rakkaammiksi. Iso-Aa huutelee mua vuoron perään mummiksi ja äidiksi ja pikku-Aa on niin tyytyväinen ja söötti nyt kun se alkaa ryömimään. Dee on tosi vaativainen lapsi. Se ei osaa olla yhtään yksin eikä keskittyä mihinkään asiaan kovin kauaa aikaa. Sillä on myös outo halu saada tietää aina etukäteen, mitä seuraavaksi tai illan mittaan tapahtuu. Antaakohan sellainen suunnittelu/tieto tytölle turvallisuudentunnetta? Dee on kuitenkin erittäin rakastettava, auttavainen ja herkkä tyttö ja silti niin viimeisen päälle hermoja rassaavan kiukutteleva. Jii on ikäisekseen erittäin kypsä ja vastuuntuntoinen. Onkohan moni kuustoistakesäinen noin varhaiskypsä? Tyttö on kaunis kuin kesäpäivä ja eritttäin empaat/sympaattinen tyyppi. Mun on aika vaikee tajuta, miks noin söpön likan täytyy pakkeloida itseään tuntitolkulla, ennen kuin voi lähteä koiraa kusettamaan...

Minä muutin tänne reippaat kolkyt vuotta sitten. Jussi-kulta oli käynyt vieraissa ja minä suutuin ja lähdin Ruotsiin kaksivuotiaan tyttöni kanssa. Matkassa oli myös mun pikkuveli ja meidän tänne muutto oli hauskaa hommaa. Tultiin Viking-linella Helsingistä Tukholmaan ja meillä oli kapsäkkien lisäksi mukana helekutin iso Hitatci-mankkaradio, joka soi hytissä täysillä ja me raahattiin sitä pikku-Fiatin kokoista vehjettä ympäri laivaakin. Satamaan olisi pitänyt tulla ison veljen meitä vastaan, mutta se oli unohtunut ryyppyreissulle. Me istuttiin siellä tulohallissa aikamme Juhaa odottamassa ja lopuksi piti ottaa taksi, jotta pääsisimme ystävättäreni luo tilapäisasuntoon. Siitä se elämä sitten vain lähti alkuun ja nyt on noita perillisiä yhteensä kahdeksan...ja vieläkin on kädet työtä täynnä niitten kanssa.

Kummittelua

Tämä päivä on taas ollut toimintaa täynnä. Kaikkein pienin mies eli Pikku-aa on edelleen kipeä. Ei suostunut koko päivänä nukkumaan viittätoista minuuttia kauempaa yhteen menoon ja koko ajan olisi pitänyt pitää sylissä. Vaikka olen tupakoitsija, ei tullut monta savua tänään vetäistyä, kun ei ollut siihen aikaa.

Iso-aa on ollut jo aivan terve ja taas tapansa mukaan täydellinen hurmuri. Jos saan pojan kiinni pahanteosta ja torun, vetäisee hän naamalleen oikein veitikkamaisen hymyn tietäen, että sillä tavoin torut muuttuvat nauruksi.

Dee meni heti koulusta tultuaan tietsikalle ja kun joku Facebookin peli ei ottanut sujuakseen, meinasi tyttö soittaa äidilleen töihin ja kysyä neuvoa. Vaikka on sovittu että työpaikalle saa soittaa vain erittäin tärkeissä asioissa, oli hankalaa saada Dee luopumaan ideastaan.

Perheen esikoinen, kuusitoistavuotias Jii, on kaunis kuin kuva. Pitkä, hoikka ja vaalea nuori nainen vetää jatkuvasti katseita puoleensa, mutta ei itse ole ollenkaan siitä tietoinen. Jiillä on kova viikko edessä, kun on joka päivälle kokeita ja kotona joutuu auttamaan koko ajan.

Täällä on taas kummitellutkin. Ässä laittoi nuorimman muksun minun sänkyyni päiväunille ja lähti sitten itse hoitelemaan posteja. Jonkun ajan kuluttua, kun poika teki heräilyä, aikoi Ässä hakea vesselin sängystä tälle puolelle, mutta ei saanut ovea auki. Oven pielessä oleva painava tavaraa täynnä oleva kirjahylly oli siirrety osittain peittämään ovea. Kuka sen siirsi ja miten ?Asia on mahdoton tajuta, koska siirto oli tapahtunut huonneen sisäpuolelta eikä siellä ollut vauvan lisäksi ollut ketään. Olikohan meidän oma kummitus tehnyt taas kepposia?

Oletpas sinä kaunis tänään!

Tässä räkäisiä ja pulpauttelevia lapsosia hoidellessa on nuo hygieniahommat jääneet vähän rempalleen. Kotioloissa kävin suihkussa kerran päivässä tai ainakin joka toinen päivä, mutta pesemättömyyden ennätys täällä on neljä päivää.

Toissapäivänä Ässän toivuttua omasta viiruksestaan, sanoin hänen näyttävän kovin pirteältä ja hyväntuuliselta, johon hän vastasi: " Sinäkin äiti olet tänään tosi puhtaan näköinen."

Lucianpäivä

Tänään on joulukuun kolmastoista eli Lucian päivä. Maan tapojen mukaan sitä kuuluisi juhlia aamuglögillä ja sitten napsutella juotavaa pikkuhiljaa pitkin päivää.Täällä Lucianpäivä alkoi kamalalla kirkumisella ja huudolla eikä glögiä näkynyt mailla ei halmeilla.

Molemmat pojat ovat olleet jo toista viikkoa kipeinä ja aamukonsertin jälkeen vanhemmat päättivät viedä pojat akuuttiin ainakin tarkistettavaksi. Onneks selvisi ettäi kyse on vain viiruksesta, joten pojat paranevat ilman antibioottihoitoa.

Pikku-aa on oppinut ryömimään ja kai konttii jo kohta. Nostaa ainakin jalkansa jo konttimisasentoon ja heiluu siinä sitten sen näköisenä, ettei tiedä pitäisikö liikkua eteen vai taakse ja sitten kupsahtaa siitä mahalleen. Iso -aa yrittää kovasti kommunikoida sekä sanoin että elein ja hurjistus on hirmuinen ellei asia mene perille.

Hitto, minä oon jo vuoden asunut täällä Ruotsissa ja likkakin on jo kolmevuotias, kesällä täyttää neljä. Tänään töissä olin aika pöllämystynyt, kun heti aamusta työkaverit tarjoilivat toisilleen ja minulle vahvalla aineella terästettyä glögiä. Jo yhdeksän maissa, kun piti jakaa potilaille psyykenlääkkeet ja kysellä fiiliksistä, olimme pikku tuiterissa ja päivän mittaan kun napsittiin koko ajan lisää, sai sanoa hyvästit selvälle päivälle. Mitähän Suomessa tuumittaisiin, jos siellä melkein koko porukka olisi yhden päivän vuodessa pienesä sievässä?

Invana

Kuukausi au-pairina on kohta kulunut ja aika tuntuu lentävän siivillä. Päivät aivan humahtavat ohi ja iltaisin olen niin väsynyt, että voisin nukahtaa vaikka istualleni. Tämä kroppa, joka on jo tottunut hiljaiseloon ja paljon paikallaan olemiseen, on saanut kyytiä. Montakohan sataa kiloa tulee päivässä nostettua kun on kaksi pientä, toinen muutaman kuukauden ja toinen toisella vuodella oleva?

Tässä talossa ei onnettomuuksilta vältytä. Nyt on selkä ja lonkka aika huonossa kunnossa, kun on joutunut pari päivää ontumaan. Perjantaiaamuna Aa otti ja hivautti täysillä voimilla säilykepurkin päin peukalovarvasta ja siihen taisi tulla pieni murtuma. Jos pysyy ihan paikallaan, kipu ei enää tunnu, mutta pieninkin liike sattuu. Oikein pelottaa ensi viikko muksujen kanssa. Miten minä niitä nostelen? kuinka pääsen kahden kanssa rappuja ylös ja alas näiden kerrosten välillä? No, ässä lupasi tehdä lyhyempiä päiviä ...

Kun ässä oli ihan pieni, tuollainen vauvan ja kaksivuotiaan välillä, se ei halunnut koskaan nukkua kotona päivisin. Aina kun laskin syliin sammahtanneen lapsen sänkyynsä, se pomppasi pystyyn kuin vieteri ja tahtoi ylös. Pienet kädet kurkoittivat äitiä kohti ja pyysivät takaisin syliin ja otinhan minä. Vaunuissa tyttö nukkui, jos vaunu liikkui koko ajan ja auton kyydillä oli sama vaikutus. Tuntuu tuo perheen pienin olevan samanlainen, sylissänukkuja.

Kyllä on ihana katsoa noita Ässän ja Ämmän välejä.Olinhan minunkin ensimmäinen avioliittoni hyvä ja sopuisa, mutta toisessa oli väkivaltaa joskus jopa päivittäin ja se pilasi niin paljon. Ässä ja Ämmä eivät ole kaikesta hälinästä ja kiireestä huolimatta tapelleet lainkaan ja meillä taas Ärrän kanssa pahat sanat olivat usein päivässä toistuvia ja nyrkki heilui ainakin kerran-pari viikossa.

Poika numero kaksi on ollut pahassa ripulissa jo kaksi viikkoa. Keskosena syntynyt ja vasta puolivuotias mukula tarvitsisi lääkärilläkäyntiä, mutta isä ei suostu lähtemään kuskiksi. Sillä on taas joku outo fiilis päällä. Eilen tuli nyrkkiä niin että tänään on silmä ja nenänalusta mustana. Ehkä se häpee näitä muille näkyviä jälkiä eikä lähde kuskaamaan mua minnekkään ennen kun naama on taasnormaalin näkönen. Ite en pääse täältä minnekkään, kun asutaan ihan korvessa ilman yleisiä kulkuvälineitä ja matka Mater Mothers Hospitaliin Brisbaneen on melkein 80 km. Jos poika ei voi huomenna paremmin, soitan ja pyydän apua vaikkapa Ullalta, nähköön mustelmat ja ihmetelköön...

Omituinen talo

Tämä talo on perin kummallinen. Rakennus on kai noin parin-kolmenkymmenen vuoden ikäinen ja sekä sisältä että ulkoa erittäin siisti. Kahdessa kerroksessa oleva asuinpinta-ala on melkein 300 m2. Alakerrassa on asuinhuoneiden lisäksi sauna suihkuineen ja kodinhoitohuone, veski ja suuri kylmävarasto sekä kaksi uloskäyntiä. Hallin lattia on marmoria ja tuntuu paljaaseen jalkaan aika kylmältä. Yläkerrassa on tyttöjen makuuhuoneet, keittiö, kylppäri turkkilaisine saunoineen ja niin suuri olohuone, että siihen mahtuisi koko minun kaksioni.Taloa kiertää ulkoparvekkeet ja lasitettu terassi. Täällä on kaikin puolin viihtyisää, kaunista ja viimeisen päälle remontoitua, mutta kun täällä sattuu kaikkea outoa ja taitaa olla oma kummituskin...

Menin muutama ilta sitten alas takkahuoneeseen Deen kanssa ja laitoin samalla sekä ulko-oven että välioven kiinni. Jonkun ajan kuluttua Ässäkin laskeutui rappusia alas liittyäkseen meidän seuraamme. Kun hän oli toiseksi alimmaisella rapulla, aukenivat ovet itsestään. Etsimme asialle selitystä, mutta turhaan.

Yhtenä päivänä istuimme täällä yläkerrassa kahvilla sukulaisten kanssa. Minulle oli ostettu pari iltaa aiemmin oikein ihana vanhanaikainen kiikkustuoli lasten lullausta varten ja se tuoli alkoi keinua itsestään. Olimme kaikki vähän ällikällä lyötyjä...

Meille tulee aina välillä ihan oma disco tänne. Valojen jatkuvan välkkymisen vielä ymmärtäisi, mutta kun rupeavat lamput katosta lentelemään päin näköä niin ei enää sulakevika riitä selitykseksi.

Talon vanhin tyttö, 16-vuotias Jii sai tehtäväkseen siivota yläkerran terassin. Kauaakaan ei murkku siellä ehtinyt olla, kun kuului kamala elämöinti. "Äiti, äiti!", huusi Jii kurkku suorana. Ässä-äiti oli lähtenyt ämmä-isän kanssa ostoksille, joten minä juoksin kurkistamaan, mitä kauheaa nyt tapahtuu. Kun aukaisin oven, näin kuinka suuri ruskea lihava rotta loikki huutoa karkuun ja piilotui tyynyvarastona toimivan kannellisen sohvan sisään. Siinä me kolme rohkeata naista sitten tökimme tyynyjä kaikenlaisilla kättä pidemmillä, mutta rotta vain kaivautui syvemmälle piiloon. Loppujen lopuksi jätimme rottajahdin Ämmän huoleksi ja päätimme että Jii jatkaa siivousta vasta kun suuri ja urhea Isä Ämmä on ajanut pedon karkuun. Otuksesta ei löytynyt muuta kuin iso läjä kakkaa.

Näitä tämäntyylisiä juttuja sattuu harva se päivä, mutta nyt saavat kirjoitukset hetkeksi riittää. Aikaisen aamun ja kovan tohinan jäljiltä alkaa jo sänky ja hyvät yöunet kiehtomaan. Toivottavasti edes unissani saan olla hetken jossain aivan hiljaisessa paikassa...